Länsimetro

“Kun Matti eräänä pakkaspäivänä piipahtaa pappilassa, kuulee hän uudesta keksinnöstä, rautatiestä. Lapinalahden kirkollekin rakennetaan semmoinen rautatie. Rovastin ja ruustinnan kuvaukset uudesta keksinnöstä menevät yli käsityskyvyn. Kysymyksessä on jonkinlainen höyryhepo, joka syö evääkseen halkoja ja kulkee rautaista tietä pitkin.”

Mutta mitenpä tämän uuden ihmeen Liisalle kuvailisi: “Maantie on tehty maasta ja mullasta, rautatie on tehty rautapellistä. Höyryvene on nostettu maalle ja höyryhepo kulkee tulen voimalla”, yritti Matti selittää.

Liisaan nämä Matin selitykset eivät tietenkään uponneet. Liisa epäili, että Mattia on nyt narrattu. Eihän sellaista vekotinta voi olla olemassa, joka rautapellin päällä pörrää! “Pässilläkin on parempi järki kuin akoilla”, tuskaili Matti, kun Liisa ei uskonut hänen kuvaustaan uudesta keksinnöstä.

“Vasta kun Matti vetosi korkeampiin, taivaallisiin voimiin, Rovastiin ja Ruustinnaan, joilta Matti kertoi uutisen kuulleensa, oli Liisankin pakko myöntyä”

Lainaus: Juhani Ahon rautatie vuodelta 1885

metrojono

Espoon Matinkylän asema lauantai aamuna klo 4.45.

Innokkaimmat olivat jonottaneet metroon perjantaista alkaen. Paikalla oli myös kansanedustaja ja Espoon kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Jyrki J.J. Kasvi joka uskoo metron tulevan ajallaan klo 5.09.

Jyrki J. Kasvi

Espoon kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Jyrki J.J. Kasvi

Nyt avatulle osuudelle valmistui 14 kilometriä pitkä ratalinja Ruoholahdesta Matinkylään ja kahdeksan uutta asemaa. Odottava ja jännittynyt tunnelma Matinkylän asemalla oli kuin Juhani Ahon romaanista.

5.08

Klo 5.03 jännitys tiivistyy, 6 minuuttia ja junan pitäisi tulla!

Klo 5.09 metro saapuu kuin saapuukin aikataulun mukaan asemalle, kansa ryntää vaunuihin salamavalojen räiskyessä, metroon oli jonottamassa ulkona vielä satoja ihmisiä.

Ovet aukeaa.jpg

Väki ryntää salamavalojen loisteessa uusiin kiiltäviin vaunuihin.

Sombrero

Kaikki eivät mahdu ensimmäiseen junaan.

Länsimetron avajaisista muodostui spontaani kansanjuhla, ihmiset oli pukeutuneet tilaisuuden mukaisesti ja ilmassa oli karnevaalitunnelmaa.

Miltä tuntuu?

Toimittajat työssään: “Miltä nyt tuntuu”?

Koivusaari

Koivusaaren asemalta kyytiin nousi torvensoittaja.

Riemua.jpg

Vilpitöntä riemua! Aalto yliopisto.

Lauantaipäivän aikana metrolla matkusti arviolta 220.000 matkustajaa. Uusille asemille pääsee vielä jonkin aikaa matkustamaan alennettuun 2,90 euron hintaan.

torvi.jpg

Väsynyt trumpetisti.

Kuuden jälkeen aamulla metro alkoi tyhjenemään väsyneistä mutta onnellisistsa metromatkustajista.

Hattu.jpg

Metrofani

Sunnuntai iltana metroasemilla on jo hiljaista. Osa matkustajista tuntui olevan hiukan eksyksissä maanalla. Metro korvaa useita Espoon bussilinjoja, kaikki eivät halunneet metroa Espooseen.

Rautatie.jpg

Koivusaari

Metroa alettiin rakentamaan vuonna 2009 ja viimeisin kustannusarvio on nousemassa alkuperäisestä 700 miljoonasta n. 1,2 miljardiin euroon.

sunnuntai ilta matinkylän asema.jpg

Metro odottaa matkustajia. Matinkylä.

Metron rakennuskustannuksia on nostanut mm. suorat yhteydet kauppakeskuksiin esim. Matinkylän Isoon Omenaan.

Liukuportaat

Keilaniemen metroasema jouduttiin varmistustoimena holvaamaan kokonaan betonilla. Lauttasaaren ja Koivusaaren asemille jouduttiin rakentamaan vinohissi.

Keilaniemi

Keilaniemi.

Metrokuljettajan koulutus kestää 8 viikkoa ja suurin osa on jo palkattu. Metron viivästyminen on tullut kalliiksi koska kuljettajien palkkakulut on yli 400.000 euroa kuukaudessa.

metrovaunu.jpg

Uusi metrovaunu.

Seuraavaksi metro laajenee edelleen Matinkylästä länteen. Länsimetron Matinkylä–Kivenlahti-osuudelle rakentuu seitsemän kilometriä pitkä ratalinja ja viisi uutta asemaa: Finnoo, Kaitaa, Soukka, Espoonlahti ja Kivenlahti. Sammalvuoreen rakennetaan maanalainen metrovarikko. Metro kulkee koko matkan maan alla kahdessa rinnakkaisessa tunnelissa.

Tästä bussiterminaaliin 2019

Tapiolan bussiterminaali 2019

Länsimetron valmistuminen on roimasti myöhässä, ja hankkeen kustannukset ovat karanneet käsistä. Länsimetron hallitus on päättänyt, ettei se julkista tilaamaansa selvitysraporttia.

%d bloggers like this: